Päihdetilannekyselystä eväitä eteenpäin

Ensimmäistä kertaa (9.9.-13.10.2019) kaikissa Päijät-Hämeen kunnissa sekä Iitissä, Myrskylässä ja Pukkilassa toteutetun Päihdetilannekyselyn avulla kartoitettiin kuntien asukkaiden päihteisiin, tupakka- ja nikotiinituotteisiin (savukkeet, nuuska, sähkösavuke) ja rahapeleihin liittyviä näkemyksiä ja mielipiteitä päihdehaittojen vähentämisen keinoista ja tärkeimmistä ehkäisevän työn kohteista.

Kyselyyn vastasi yhteensä 4308 alueen asukasta, joista alle 18-vuotiaita oli 36 prosenttia. Kyselyyn vastattiin sähköisesti, mutta joissakin kunnissa tarjottiin mahdollisuutta myös paperilomakkeen täyttämiseen. Kyselyn rakenne oli strukturoitu: Se koostui 29 kysymyksestä, joista kolme viimeistä olivat muodoltaan avoimia. Muissa kysymyksissä oli kolme vastausvaihtoehtoa, ja kolmessa kysymyksessä oli mahdollista tarkentaa antamaansa vastausta. Avoimia vastauksia saatiin yhteensä runsaat 6000 kappaletta. Vain osa kyselyn tuottamasta aineistosta on ehditty analysoimaan, ja siksi tarjoamme sitä myös jollekin graduntekijälle, jolla intoa riittäisi tutkia saatuja tuloksia syvällisemmin.

Kyselyn avulla selvitettiin asukkaiden näkemyksiä 1) alaikäisten päihteiden ja tupakka- ja nikotiinituotteiden käytöstä sekä rahapelaamisesta, 2) haittojen ehkäisystä ja vähentämisestä, 3) ongelmien varhaisesta tunnistamisesta ja tuesta sekä 4) ehkäisevän päihdetyön tekemisestä kunnassa. Vastausten lukumäärä vaihteli kuntakohtaisesti melko paljon, eivätkä tulokset siten ole yleistettävissä.

Ehkäisevää työtä tulee tehdä arjessa, yhdessä

Ehkäisevää työtä tulisi vastaajien mukaan tehdään valistusta ja mielekästä tekemistä lisäämällä sekä kehittämällä ja vahvistamalla palvelujen matalakynnyksisyyttä, saatavuutta ja nopeampaa hoitoon pääsyä. Kun vastauksia lukee hieman tarkemmin ehkäisevän työn näkökulmasta, paljastuvat kehittämisen paikoiksi myös asukkaiden osallisuus ja osallistuminen ehkäisevän päihdetyön tekemiseen mm. lakisääteisen lupalausuntomenettelyn muodossa sekä toisaalta sotepalveluissa tehtävän varhaisen tunnistamisen, puheeksioton ja niihin kiinteästi liittyvän mini-interventiotoiminnan kehittäminen. Kysely paljasti myös vastaajien huolen heidän omien läheistensä alkoholin käytöstä (58%). Kolmannes kysymykseen vastanneista oli alle 18-vuotiaita.

Saadut vastaukset antavat eväitä ehkäisevän työn kehittämiseen seuraavina vuosina. HuuMa-hankkeen keskiössä on nuorten huumeiden käytön ehkäisy, ja sen yhtenä sisällöllisenä kärkenä kunnissa nimenomaan vaihtoehtoisen tekemisen lisääminen ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön vahvistamisesta osana arjen muuta toimintaa. HuuMa-hankkeen osana kehitetään myös koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa käytössä olevan nuorten päihdemittarin (Adsume) kirjaamiskäytäntöjä, mikä ilmiön näkyväksi tekemällä vahvistaa paitsi nuorilähtöisen tiedon saatavuutta, myös varhaisia ja matalakynnyksisiä interventioita. Aikaisessa vaiheessa tunnistettu riskikäyttö tai -käytös ja välitön mini-interventio ehkäisee tutkitusti riskin muuttumista todelliseksi ongelmaksi.

20191001_134521

HuuMa -hankkeessa on mukana 12 kuntaa ja iso joukko toimijoita. Kuva Anne-Marie Haavisto

 

Tietoa, vaikuttavia käytäntöjä ja osallistumista

Lain (Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä (523/2015)) mukaan kunnan tulee ehkäisevän päihdetyön yhteydessä edistää asukkaidensa osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia päihteiden aiheuttamien haittojen vähentämiseksi viranomaisyhteistyöllä, viranomaisille annettavilla lausunnoilla sekä kunnan omilla toimilla. Päihdetilannekyselyyn saatujen vastausten perusteella kuntalaiset ovat kiinnostuneita (kyllä 41%, ei 24%) kertomaan mielipiteensä, mikäli oman kodin välittömässä lähiympäristössä sijaitsevalle ravintolalle haettaisiin anniskelulupaa tai jatkoaikaa terassianniskeluun. Kyse on lupalausuntomenettelystä, jota pilotoitiin Päijät-Hämeessä (vuosina 2012-2013) sitä kehitettäessä.

Päihdetilannekysely nostaa tarkasteluun mm. PAKKA-toimintamallin käytön ja käyttöönoton mahdollisuudet alueellamme. PAKKA-toimintamalli on vaikuttavaksi todettu työskentelytapa, joka parantaa ikärajavalvontaa vähittäismyyntipaikoissa, vähentää alaikäisten alkoholin ja nikotiinituotteiden saatavuutta, tukee alaikäisten raittiutta, vaikuttaa asukkaiden asenteisiin alaikäisten juomisesta ja tiukentaa päihtyneille anniskelua ravintoloissa. Tällä hetkellä toimintamalli ei ole käytössä alueellamme.

Huolen ilmaisu tulee ottaa vakavasti

Se, että kyselyyn vastaajana, kuntalaisena, lapsena, puolisona, ystävänä tai vanhempana kerrot olleesi joskus huolissasi jonkun läheisen alkoholin käytöstä on hätähuuto. Me suomalaiset haluamme päihtyä ja unohdamme siinä päihtyessämme, että vaikutukset ulottuvat aina itsen ulkopuolelle. Yksi vaikutusmuodoista on se, että joku huolestuu siitä, miten toimimme. Huolen ilmaisu tulee aina ottaa vakavasti, ja siksi meidän ehkäisevää työtä tekevien on palveluja ja tuen muotoja pohtiessamme ja kehittäessämme huomioitava aina ja erityisesti jatkossa myös läheiset ja heidän tarvitsemansa tuki. Yhtenä ehkäisevän työn muotona Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on järjestänyt alueellamme Ensihuoli-koulutusta, jossa opitaan puhumaan vaikeista asioista kunnioittavalla tavalla, toista rohkaisemalla ja tukemalla. Koulutus on suunnattu mm. henkilöille, joilla on huoli läheisen päihteidenkäytöstä. EHYT ry on myös julkaissut yhdessä Työttömien keskusjärjestön Terveydeksi-hankkeen kanssa Terveydeksi! Ota huoli puheeksi ja opasta palveluihin -käsikirjan (2019).

 

Päihdetilannekysely on tarkoitus uusia mahdollisesti parin vuoden välein. Ajatuksena on, että se toimisi jatkossa yhtenä systemaattisen tiedon lähteenä ja osana ehkäisevän työn alueellista kokonaisuutta.

 

Susanna Leimio, YTM

Ehkäisevän työn seutukoordinaattori

Kategoria(t): Yleinen | Kommentoi

Osatyötyökykyisten työkyky käyttöön – avuksi työkykykoordinaattori ja verkostoyhteistyö

Työ- ja toimintakyvyn määritelmissä liikutaan laaja-alaisempaan suuntaan. Arviointia pitää tehdä entistä monialaisemmin. Työkyvyn rajoitteita ei voida enää nähdä ainoastaan terveydenhuollon diagnostisilla perusteilla vaan työ- ja toimintakykyä arvioidaan mm. kansainvälisen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokituksella (ICF), joka kuvaa, miten sairauden ja vamman vaikutukset näkyvät yksilön elämässä.

Osatyökykyisyyden käsite on tätä kautta myös laajentunut. Palveluverkosto osatyökykyiselle on hyvin rikkonainen ja polku työllistymistä kohti voi sisältää monia kuntoutumista tai työllistymistä edistäviä toimenpiteitä. Samalla myös työelämän vaatimukset ovat lisääntyneet ja työmarkkinat kiristyneet. Osatyökykyisellä työnhakijalla on useimmiten useamman palvelun tarve. Työllistymisen tavoitteen eteenpäin vieminen, polun työllistymiseen usein ollessa monivaiheinen, vastuu asiakkuudesta katkeaa organisaatioiden välillä toimenpiteestä toiseen liikuttaessa. Kuntoutuksen kenttä on edelleen palveluntarjonnaltaan hyvin rikkonainen. Tämä kaikki vaatii osatyökykyisten henkilöiden kanssa työskenteleviltä laaja-alaista osaamista niin palveluverkostosta, työmarkkinoista kuin itse asiakkaan kanssa rakentavasta työskentelystä. Ideaalitilanteessa vastuu asiakkaan prosessista tavoitteeseen nähden olisi yhdellä työntekijällä.

 

Työkykykoordinaattorilta apua osatyökykyiselle asiakkaalle

Hallitus toteutti vuosina 2013-2015 Osatyökykyiset työssä -ohjelman, jossa myös työkykykoordinaattorin toimintakonsepti luotiin. Ote -hankkeen aikana koulutuksen kävi reilut 700 ammattilaista ja koulutukset jatkuvat Kuntoutussäätiön toteuttamana edelleen. Kuntoutussäätiön Marja Heikkilän arvioin mukaan koulutuksen käyneitä olisi nyt valtakunnallisesti noin 1000. Työkykykoordinaattorikoulutus on tarkoitettu ammattilaisille, jotka toimivat osatyökykyisten työllistymistä ja työssä jatkamista tukevissa palveluissa. Sosiaali- ja terveysministeriö kuvaa työkykykoordinaattoreita työelämän, kuntoutuksen, palvelujärjestelmien ja asiakastyön ammattilaisina. Työkyvyn säilymistä edistävän keinovalikoiman ja keinojen yhdistelemisen lisäksi työkykykoordinaattorilla on osaamista osatyökykyisen motivaation ja omatoimisuuden vahvistamiseen ja ylläpitoon. Työkykykoordinaattorilla on välineitä ja valmiuksia, joiden avulla osatyökykyisen kanssa yhdessä työskentelemällä on mahdollisuus löytää ratkaisuja työelämään pääsemiseen tai työssä jatkamiseen. Tietämystä kyseisestä koulutuksesta ja sen tuomasta osaamisesta tarvitaan.

Alueella on koulutettuja työkykykoordinaattoreita, eri organisaatioissa ja tehtävissä. Osaamista Päijät-Hämeessä siis on jo olemassa. Tätä osaamista olisi tarpeellista jakaa myös muiden käyttöön. Etenkin silloin, kun keskustelun keskiössä on tavoitteet osatyökykyisten työllistämisestä. Ja tästähän tällä hetkellä keskustellaan. Hallituksen asettamat työllisyystavoitteet ovat saavutettavissa vain silloin, kun myös osatyökykyisiä saadaan työllistymään.

Hallitusohjelmasta löytyy tavoitteet saada yksilöllisiä, räätälöityjä palveluja osatyökykyisille. Työkykyohjelmassa hallitus lupaa työnhakijan työkykyä edistäviä toimia. Näistä kansanedustaja Hilkka Kemppi kävi puhumassa Vates:n Keko -hankkeen ja Sosiaalialan osaamiskeskus Verson Pähee 2.0 -hankkeen yhteisessä ”Parempia työllistymisen mahdollisuuksia Päijät-Hämeessä” -seminaarissa. Työkykyohjelmassa luvataan henkilökohtaisen palvelun tehostamista mm. työkykykoordinaattoreita TE-toimistoihin lisäämällä. Työkykykoordinaattori-koulutusta pyritään juurruttamaan osaksi olemassa olevaa koulutusjärjestelmää. Juuri työkykykoordinaattoreilta löytyy keinoja osatyökykyisten yksilöllisten ja räätälöityjen polkujen luomiseen.

 

Yhteinen tavoite takaa tuloksellisen yhteistyön

Pelkkä yksittäisten ammattilaisten osaaminen ja verkoston rakentaminen eivät kuitenkaan riitä. Tarvitaan nykyisin paljon esille tuotua palvelujen ekosysteemiajattelua, verkostoja, joissa palvelut täydentävät toisiaan ja jokaisella on oma tehtävänsä yhteisen tavoitteen eteen. Etenkin osatyökykyisten työnhakijoiden kanssa tämä korostuu.

outiblogi

Pysähtyminen yhteisen maiseman äärelle edistää yhteistä näkyä.

Osaamisen ja verkostoitumisen lisäksi on oltava halua tehdä yhdessä töitä saman tavoitteen eteen. Tässä meille haastetta myös Pähee 2.0 -hankkeessa!

 

Outi Sten

Projektisuunnittelija, Pähee 2.0

 

Pähee 2.0 -hankkeen koordinoimana on koottu verkosto Päijät-Hämeen alueella työskentelevistä työkykykoordinaattoreista. Verkostotapaamisiin on toivotettu tervetulleiksi kaikki Päijät-Hämeessä työskentelevät työkykykoordinaattorikoulutuksen käyneet.

Lähteet:

Kemppi Hilkka, 18.11.2019. Puheenvuoro seminaarissa: Parempia työllistymisen mahdollisuuksia Päijät-Hämeessä.

Pääministeri Rinteen hallitusohjelma 2019. Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta.

https://tietyoelamaan.fi/keinot-tyokyvyn-tueksi/kohti-tyoelamaa/kuntoutus_koulutus_tyonhaku/tyokykykoordinaattorin-tuki/

https://stm.fi/tyokykykoordinaattorikoulutus

Kategoria(t): Yleinen | Kommentoi

Tutkimustietoon perustuvaa ja tutkimusta mahdollistavaa tietoa tuottavaa sosiaalityötä

Sosiaalityön tekemisen tulisi entistä vahvemmin perustua tutkimustietoon ja toisaalta myös tuottaa sellaista luotettavaa, rakenteisesti kirjattua tietoa, jota voidaan hyödyntää tutkimuksen tekemisessä. Näitä vaateita asettaa jo tutkijanvalmiuksia tuottava yliopistokoulutus sekä sosiaalihuoltolaki, mutta myös useat viimeaikaiset selvitykset kuten Juho Saaren Eriarvoisuustyöryhmän loppuraportti (2018), Anu Muurin laatima sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteita käsittelevä raportti (2019) sekä Pekka Karjalaisen, Anna Metterin ja Minna Strönberg-Jakkan laatima Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvitys (TIEKARTTA 2030) (2019). Kahdessa jälkimmäisessä selvityksessä linjataan tutkimuksellisuuden vahvistamisen tueksi sekä suuntaa eli tutkimusohjelmaa että tutkimuksen tekemistä mahdollistavia rakenteita ja resursseja.

 

kirsisuski.jpg

Ehkäisevän työn seutukoordinaattori Susanna Leimio ja Verson johtaja Kirsi Kuusinen-James ajattelevat, että sosiaalityön ja -ohjauksen tutkimukseen ja kehittämiseen on hyvä draivi.

 

Tiekartassa 2030 (2019, 39) esitetään, että sosiaalityön tutkimuksen suuntaamiseksi on tarpeen laatia sekä valtakunnallinen että jokaisen viiden Erva/yhteistoiminta-alueen sosiaalityön tutkimusohjelma. Raportissa nostetaan esiin jo joitain tutkimuksellisia tarpeita kuten tutkimusnäyttöön perustuvien menetelmien tuottaminen sekä palvelujen digitalisointi, joiden osalta tutkimus yhdistyy vahvasti kehittämiseen. Tutkimustietoa nähdään tarpeelliseksi tuottaa mm. vammaispalveluista, mielenterveyden sosiaalisista kysymyksistä sekä terveyssosiaalityön viranomaisvastuuseen liittyvistä kokeiluista. Anu Muurin selvityksessä tutkimusohjelman kestoksi esitetään kuutta vuotta ja haastetaan sosiaalityö laajentamaan tutkimusta laadullisen tutkimuksen painotuksesta myös muiden menetelmien käyttöön ja esim. vaikuttavuustutkimuksen lisäämiseen.

Sosiaalityön koulutusta tuottavat kuusi yliopistoa muodostavat sosiaalityön tutkimuksen pohjan, joiden rinnalle on useissa selvityksissä (ja myös mm. sosiaalityön yliopistoverkoston Sosnetin ja sosiaalialan osaamiskeskusten yhteisessä kannanotossa), esitetty perustettavaksi viisi erva/ yhteistoiminta-aluetasoista sosiaali- ja terveydenhuollon osaamiskeskusta. Tiekartassa 2030 esitetään myös valmisteilla olevien erityisen vaativien lapsiperhepalveluiden (ja mahdollisesti myöhemmin myös muiden substanssialojen) tutkimukseen, kehittämiseen, tuottamiseen sekä perustason konsultointiin keskittyvien osaamis- ja tukikeskusten (OT- keskukset) nivomista osaamiskeskuksiin.

Anu Muurin selvityksessä esitetään sosiaalihuollon tutkimusta varten varattavaksi erillinen VTR- tyyppinen rahoitusmekanismi, joka olisi vuodelle 2020 3 miljoonaa, vuonna 2021 6 miljoonaa ja 2022 10 miljoonaa. Molemmissa selvityksissä esitetään myös rahoituksen varaamista sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiotutkimukseen. Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa (2019) esitetäänkin sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiotutkimukseen 4 000 000 euroa. Tiekartan 2030 mukaan asia on tärkeä, jotta ”integraatio ei ole sattumanvaraista, vaan perustuu tutkittuun tietoon”. Käytännön tutkimustarpeiden esiin nostamiseen sekä tutkimuksen teon tueksi ehdotetaan nimitettäväksi sekä työelämäprofessoreja jokaiseen sosiaalityöntekijöitä kouluttavaan yliopistoon ja myös vaihtuvien tutkijavakanssien perustamista osaamiskeskuksiin.  Tutkimuksen teon mahdollistamisen nähdään tutkimuspohjan vahvistumisen ohella myös sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia lisäävänä asiana.

 

Kirsi Kuusinen-James

Johtaja

Sosiaalialan osaamiskeskus Verso -liikelaitos

 

Lähteet

 

Eriarvoisuutta käsittelevän työryhmän loppuraportti (2018)

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160706

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelma 6.6.2019 OSALLISTAVA JA OSAAVA SUOMI – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161662

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä. Selvityshenkilöraportti. (2019)

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161579

TIEKARTTA 2030. Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvitys (2019)

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161612

Kategoria(t): Yleinen | Kommentoi

Nopea loikkaus Neljän tuulen junaan projektisuunnittelijaksi

Aloitin työskentelyn Sosiaalialan osaamiskeskus Versossa ja Neljän tuulen hankkeessa Helena Heinosen kanssa huhtikuun 2019 alussa. Itse asiassa tulin joulukuussa 2018 Versoon työkokeiluun ja tuolloin työllistyin valtakunnalliseen PRO SOS -hankkeeseen. PRO SOS -hankkeessa työskentelin Tiina Hämäläisen kanssa. Työskentely Tiinan kanssa alkoi jo kokemusohjauksen palvelupilotti 3:n aikana, joka toteutettiin osana PRO SOS -hanketta ja Päijät-Hämeen osahanketta hankerahoituksella maaliskuusta 2017 joulukuuhun 2018. Tiina ja Helena ovat molemmat huipputyyppejä ja olen päässyt heidän johdollaan hyvin kiinni Verson toimintaan ja tapaan työskennellä.

Neljän tuulen hankkeeseen mukaan lähtö oli ikään kuin nopea loikkaus junaan, sillä hanke oli jo varsin pitkällä; tämä hanke kestää syyskuun 2019 loppuun asti. Hankkeessa on jo tähän mennessä tapahtunut paljon, ja vielä lisää tapahtuu hankkeen loppupuolella. Tässä hankkeessa on erittäin mielenkiintoista olla mukana!

 

Kokemuksista kehittämiseen, kehittämisestä kopinottoon

Neljän tuulen hanke puhuttelee minua monella eri tavalla sekä sosiaalialan asiantuntijaroolissa että mielenterveyspuolen kokemusasiantuntijana. Hanke on saanut alkuperäisen ideansa ja toiminta-ajatuksensa nimenomaan eri alojen kokemusasiantuntijoilta. Tämän hankkeen neljä tuulta, eli osa-alueet, ovat mielenterveys, päihteet, rahapelaaminen ja lähisuhdeväkivalta. Eri osa-alueet limittyvät usein toisiinsa palvelunkäyttäjien arjessa. Näitä tarkastellaan kuitenkin varsin usein erillään mielenterveys- ja päihdetyössä sekä aikuissosiaalityössä yleensä. Miltä palvelunkäyttäjästä tuntuu, jos jokaista ongelmaa varten on eri ammattilainen? Miltä tuntuu jos asioista ei tunnu voitavan puhua samassa yhteydessä? Miltä tuntuu, kun kukaan ei ota koppia kokonaisuudesta?

 

Kuva blogikirjoitukseen

Ei enää yksin. Neljän tuulen hankkeessa tulevaisuus näyttää asiakkaan kokonaisvaltaiselta tukemiselta.

 

Kokemusasiantuntijat siis kylvivät Neljän tuulen idun, jossa eri osa-alueiden mahdollinen saman aikaan esiintyminen ymmärretään ja siten kohdataan kunnioittavasti. Painotus kahdella sanalla: kohtaaminen ja kunnioittava. Vuoropuhelua ja keskustelua käydään ammattilaisen ja palvelunkäyttäjän välillä niin, että palvelunkäyttäjä saa tukea ja apua eri ongelmiinsa yhtäaikaisesti. Mitä tämä sitten vaatii ammattilaiselta? Ennen kaikkea sen, että hän nostaa ensimmäisessä tapaamisessa esille sen ajatuksellisen mahdollisuuden, että asiakkaalla saattaa olla useita eri ongelmia elämässään haasteena. Jos asiakkaalla on esimerkiksi masennusta, hänen muusta elämästä ollaan myös kiinnostuneita. Siis liittyykö arkeen mahdollisesti myös päihteiden käyttöä, entäpä pelaaminen? Mitä kuuluu parisuhteeseen? Työntekijän kuten sosiaalityöntekijän ammattitaito mahdollistaa sen, että ammattilainen selvittää huolella asiakkaan kokonaisvaltaisen lähtötilanteen. Näin voidaan tukea asiakasta aidosti ja tarpeen vaativalla tavalla. Puheeksi ottaminen on kohtaamista ja välittämistä ja vieläpä aitoa sellaista!

 

Varhaisesta vaikuttavaan

Neljän tuulen kehittämishankkeen tärkeänä lähtökohtana on myös eri palvelujen vaikuttavuus ja palvelujen käyttämisestä aiheutuvat kustannukset yhteiskunnalle. Neljässä tuulessa olemme työryhmällä työstäneet ns. esimerkkitapauksia, ”caseja”. Niissä tulee esille neljän tuulen eri problematiikka ja yhteiskunnalle aiheutuvat kustannukset. Neljässä tuulesta tiivistäisin: mitä varhaisemmassa vaiheessa palvelunkäyttäjää tuetaan kokonaisvaltaisesti, sitä enemmän yhteiskunta säästää kuluissa. On parempi puuttua esimerkiksi ongelmalliseen juomiseen, kun maksatulehdukseen tai muihin runsaasta alkoholinkäytöstä tulleisiin vakaviin terveysongelmiin. Tässä on myös inhimillinen näkökulma: kun ihmistä tuetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa asianmukaisesti, hänen elämänlaatunsa arvoa kunnioitetaan.

Neljän tuulen hankkeen tavoitteena on saada käyttöön sellaisia työmuotoja, jotka auttavat asiakasta varhaisessa vaiheessa. Näin kaikki voittavat. Palvelunkäyttäjä saa tukea ajoissa ja yhteiskunta säästää kustannuksissa. Nyt vaan odottelemaan, että hankkeen jälkeen sosiaalityössä työskennellään neljän tuulen ajattelumallin mukaisesti kokonaisvaltaisesti asiakasta tukien.

 

 

Mervi Piiroinen

YTL, projektisuunnittelija

Sosiaalialan osaamiskeskus Verso, Neljän tuulen hanke

Hanke Innokylässä https://www.innokyla.fi/web/hanke5038076
Hankkeen työtila Innokylässä https://www.innokyla.fi/web/tyotila5038106
Hankkeen verstas Innokylässä https://www.innokyla.fi/web/verstas5229665/etusivu
Kategoria(t): Yleinen | Kommentoi

Onko ilmoitusvelvollisuus epäkohdista tuttu?

Sosiaaliasiamiesten v. 2018 selvitykset ovat valmistuneet Itäisen Uudenmaan sekä Päijät-Hämeen alueilla.  Selvitystä varten Sosiaalialan osaamiskeskus Verson sosiaaliasiamiehet kysyivät toimialueidensa kunnilta/kuntayhtymältä mm. sitä, kuinka paljon sosiaalihuoltolain mukaisia epäkohtailmoituksia oli viime vuonna tehty.

 

Sosiaalihuoltolain 48 §:n mukainen epäkohtien ilmoitusvelvollisuus

Vuoden 2016 alusta alkaen sosiaalihuollon henkilöstöllä on ollut velvollisuus ilmoittaa viipymättä toiminnasta vastaavalle henkilölle, jos työntekijä huomaa epäkohtia tai ilmeisiä epäkohdan uhkia asiakkaan sosiaalihuollon toteuttamisessa. Ilmoitusvelvollisuus koskee julkisia ja yksityisiä sosiaalipalvelujen tuottajia.

Sosiaalihuollon työntekijät voivat tehdä ilmoituksen salassapitosäädösten estämättä, eikä ilmoituksen tehneeseen henkilöön saa kohdistaa kielteisiä seurauksia ilmoituksen vuoksi.

Epäkohtailmoituksen tarkoituksena on turvata erityisesti kaikkein haavoittuvimmissa asemassa olevien asiakkaiden hyvän hoidon ja huolenpidon toteutuminen sekä edistää heidän hyvinvointiaan. Epäkohta sosiaalihuollon palvelussa voi liittyä esimerkiksi asiakasturvallisuuteen tai asiakkaan kaltoinkohteluun. Myös yksikön toiminnassa voi olla vakiintuneita asiakkaille vahingollisia toimintatapoja, joita ei ole aiemmin tunnistettu.

Ilmoitusvelvollisuusmenettelyn tavoitteena on, että sosiaalihuollossa havaitut epäkohdat sekä niiden uhat tulisivat nopeasti tietoon ja niihin voitaisiin puuttua heti.

Ilmoituksen vastaanottaneen henkilön tulee käynnistää toimet epäkohdan tai ilmeisen epäkohdan uhan poistamiseksi. Jos epäkohtaa tai sen uhkaa ei korjata viivytyksettä, tulee ilmoituksen tehneen henkilön ilmoittaa asiasta aluehallintovirastolle. Aluehallintovirasto tai Valvira voivat antaa määräyksen epäkohdan poistamiseksi ja päättää sitä koskevista lisätoimenpiteistä.

 

Arvaatko, kuinka monta ilmoitusta oli tehty?

Itäisen Uudenmaan ja Päijät-Hämeen alueen kunnat/kuntayhtymä tarjoavat sosiaalihuollon palveluja yli 300 000 asukkaalle ja alueella työskentelee yli kaksi tuhatta sosiaalihuollon ammattilaista. Sosiaaliasiamiesten kyselyyn saatujen vastausten mukaan sosiaalihuollon epäkohtailmoituksia oli tehty viime vuonna kuitenkin vain yksi.

Onko ilmoitusten vähäiseen määrään syynä se, että sosiaalihuollon palveluissa ei ole ongelmia tai epäkohtia? Vai eikö sosiaalihuollon henkilöstö vielä riittävästi tunne velvollisuudestaan ilmoittaa epäkohdista? Puuttuuko yksiköstä omavalvontasuunnitelma tai eikö se ole työntekijöille tuttu?  Onko kynnys ilmoitusten tekemiseen työntekijöille liian korkea? Voiko olla kyse siitä, että työyksiköissä on vallalla organisaatiokulttuuri, jossa on mahdollista tuoda esiin vain myönteiset ja neutraalit viestit?

IMG-20181116-WA0005

Asiakkaiden oikeuksista täytyy tiedottaa. Kuva Pamela Stenberg

 

Miten kuntien/kuntayhtymien tulisi toimia?

Ohjeet epäkohtailmoituksen tekemisestä tulisi kirjata sosiaalihuollon toimintayksikön omavalvontasuunnitelmaan. Kunnan/kuntayhtymän on myös tiedotettava henkilöstölleen ilmoitusvelvollisuudesta ja sen käyttöön liittyvistä asioista. Sosiaaliasiamiehet pitävät hyvänä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä alkuvuodesta 2019 laadittua ohjeistusta ja lomaketta epäilmoitusten tekemisestä. Kun ilmoitusten tekemiseen liittyvät menettelytavat selkiintyvät ja ilmoitusvelvollisuus tulee aiempaa tutummaksi, niin ehkä ilmoitusten lukumäärä kasvaa? Tavoitteena on, että sosiaalihuollon palvelujen laatu paranee ja palvelut vastaavat ihmisten tarpeita.

 

***

Sosiaaliasiamiesten v. 2018 selvitykset ovat luettavissa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän verkkosivulla: https://www.phhyky.fi/fi/yhtyma/verso/sosiaaliasiamies/

Samalla verkkosivulla voi antaa palautetta sosiaaliasiamiesten selvityksestä.

 

 

Sosiaali- ja potilasasiamies Pamela Stenberg

ja sosiaaliasiamies Tarja Laukkanen

Sosiaalialan osaamiskeskus Verso -liikelaitos

Kategoria(t): Yleinen | Kommentoi

Vertaistoiminnalla lisää osallisuutta ja hyvinvointia!

Vertaistoiminnan käsite voidaan määritellä monella eri tavalla ja usein vertaistoiminta, vertaistuki ja vertaisryhmät sekoittuvat keskenään puheessamme. Vertaistoiminnan käsitteellä ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää ja eri toimijat voivat ymmärtää omissa konteksteissaan vertaistoiminnan eri tavoin. Mistä siis on kyse?

Vertaistoiminnan ydin on siinä, että samankaltaisen elämänkokemuksen tai -tilanteen omaavat henkilöt kokoontuvat yhteen ja haluavat jakaa kokemuksellista asiantuntijuutta (tuki, apu, kokemukset, tieto) keskenään. Toiminnan arvoina ovat toisen ihmisen kunnioittaminen ja tasa-arvo. Vertaistoiminta voi toteutua ryhmätoimintana, jossa tavoitteena voi olla mm. nykyisen hyvinvoinnin säilyminen tai edistyminen. Ryhmät voivat olla ongelmanratkaisuryhmiä tai toiminnallisia yhdessäolo- ja aktiviteettiryhmiä. Kuka tahansa voi perustaa vertaistoimintaryhmän, mutta usein vertaistoiminta liittyy eri järjestöjen, organisaatioiden tai yhdistysten toimintaan. Ryhmätoiminnan rinnalla vertaisuus voi toteutua myös kahden vertaisen keskinäisen tuen muodossa. Sosiaali- ja terveyspalveluissa vertaistoiminta voi olla osa palvelutuotantoa, jossa ammatillinen asiantuntijuus täydentyy vertaistoiminnan kokemustiedolla. Palvelutuottajat voivat saada kokemusasiantuntijan kautta arvokasta tietoa ihmisten arjesta ja palveluista. Tärkeää olisikin miettiä, miten tämä tieto saadaan palveluja suunnittelevien käyttöön.

Vertaistoiminta nähdään ennaltaehkäisevänä toimintana, mutta terapiamuotona sitä ei voida pitää. Sillä on hyvin vahva yhteiskuntaa uudistava ja kansalaisaktiivisuutta edistävä merkitys. Wau! Tämän kaltaista toimintaa on ehdottomasti lisättävä!

 

blogipäivi.jpg

Kuva: Orimattilassa Kimmoke -työpajan Petriä ja Petraa kiinnosti erityisesti vertaistoiminta

 

Sosiaalialan osaamiskeskus Verso hallinnoi Pähee 2.0 -hanketta (ESR-hanke vuosille 2019-2020), jossa edistetään työelämän ulkopuolella olevien osatyökykyisten osallisuutta ja työllistymisen mahdollisuuksia Päijät-Hämeessä. Hankkeessa kokeillaan ja otetaan käyttöön uusia toimintamalleja, joita pilotoidaan PHHYKY:n kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntouksen työpajoilla.

Olemme iloisia siitä, että vertaistoiminta on yksi hankkeemme piloteista. Järjestämme syksyllä 2019 koulutusprosessin, jossa koulutamme vapaaehtoisia ja asiasta kiinnostuneita työpajojen asiakkaita ja henkilökuntaa vertaistoimintaan. Koulutus toteutetaan viiden päivän kokonaisuutena, jossa tarkoituksena on saada valmiuksia vertaisohjaajana toimimiseen. Koulutuksen jälkeen pilotoimme toimintaa käytännössä. Ajatuksenamme on yhdessä asiakkaiden kanssa rakentaa alueellemme toimiva vertaistoiminnan malli, joka juurrutetaan osaksi työpajojen toimintaa, yhdeksi toiminnaksi muiden rinnalle.

 

” Kun diagnoosina on ihmisyys, me kaikki olemme vertaisia”

 

Päivi Kaukovuo-Nykänen

Projektipäällikkö, Pähee 2.0

 

 

Lähteet:

https://www.toimeksi.fi/kansalais-ja-yhdistystoimijoille/vertaistoiminta/

Laatikainen Tanja (toim) 2010. Vertaistoiminta kannattaa. Asumispalvelusäätiö ASPA

https://www.setlementti.fi/toiminta/kansalaistoiminta/jasensetlementtien-kansalaistoim/vertaistoiminta/

Vertaistoiminta

Kategoria(t): Yleinen | Kommentoi

Kokemusohjaus kokemustietoon pohjautuvana asiantuntijuutena

Minulla oli ilo tehdä Jyväskylän yliopistoon syksyllä 2018 sosiaalityön pro gradu -tutkielmani kokemusohjauksesta, joka on Lahdessa Soteho -kehittämisryhmän kehittämä ja kolmeen otteeseen eri tahojen kanssa pilotoitu työmuoto. Yhteistyötä on palvelupiloteissa aiemmin tehty psykiatrian päiväpolin sekä Mielenterveyden keskusliiton sopeutumisvalmennuksen kanssa. Pro gradu -tutkielmani keskittyi erityisesti kolmanteen, PRO SOS -hankkeessa pilotoituun kokeiluun, joka totetutettiin Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä Työikäisten sosiaalipalveluissa. Blogissani aion avata tiivistetysti tutkimustuloksiani eli millaisena työmuotona kokemusohjaus näyttäytyy tutkimukseni valossa.

Kokemusohjaus on asiakkaan kanssa tehtävää yksilöllistä ja tavoitteellista työtä, jota tekee kokemusohjaaja (osatyökykyinen), jolla on omakohtainen kokemus kuntoutumisesta ja toipumisprosessista. Kokemusohjaus perustuu kokemusohjaajan omakohtaiseen kokemukseen mielenterveys- ja/tai päihdeongelmasta ja niistä selviytymiseen. Toiminnan tavoitteena on asiakkaan kokonaisvaltainen arjen ja elämänhallinnan tukeminen. Taustalla vaikuttavat niin sanottu ”kotoa pois” -ajattelu eli työtä tehdään asiakkaan kanssa hänen kotinsa ulkopuolella. (Piiroinen 20017.)

Tutkimustulosteni perusteella kokemusohjauksesta piirtyy kuva jalkautuvasta, asiakaslähtöisestä matalan kynnyksen palvelusta, johon liittyy kokemustietoon perustuvaa asiantuntijuutta (mm. oman työn rajaaminen, suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus, verkostotyö) ja professionaalisuutta (mm. hyvät sosiaaliset taidot, epävarmuuden sietokyky, rohkeus puhua vaikeistakin asioista, palkkio), mutta siihen liittyy myös vertaisuuden elementtejä (mm. kokemustieto samankaltaisesta elämäntilanteesta). Kokemusohjauksen taustalla on ajatus asiakkaan tarvelähtöisyydestä, eikä niinkään esimerkiksi asiakasohjaustahosta. Tutkimusaineistoni perusteella kokemusohjauksen arvoja ovat asiakaslähtöisyys, yksilöllisyys, asiakkaan kunnioittaminen ja kuunteleminen.

Tutkimusaineistoni pohjalta laadin myös kokemusohjauksen nelikenttämallin eli SWOT –analyysin. Siitä voi nähdä kokemusohjauksen tämän hetkiset vahvuudet, mahdollisuudet, haasteet sekä uhat:

 

blogitiina

 

Kaiken kaikkiaan kokemusohjaus on työmuoto, joka on valmis juurrutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmään sekä monistettavissa eri toimintaympäristöihin. Juurruttamisen yksi isoin haaste on taloudelliset resurssit eli raha. Kokemusohjauksen paikka tulevaisuuden palvelujärjestelmässä voidaan nähdä sellaisena, että asiakasohjaus voitaisiin toteuttaa miltä tahansa sosiaali- ja terveydenhuollon sektorilta (esim. työikäisten palvelut, lapsi- ja perhepalvelut, psykiatria). Asiakasohjauksen keskiössä olisi asiakkaan tarve kokemusohjauksen palvelulle ja asiakkaan mahdollisuus hyötyä kokemusohjauksesta, eli palvelun oikea-aikaisuus ja asiakkaan oma motivaatio ja sitoutuminen. Toisaalta se voisi profiloitua myös sosiaalisen kuntoutuksen toimintamuodoksi, joka toisi työmuodolle niin sanotun lakisääteisen tuen ja tätä kautta vahvemman aseman palvelujärjestelmässämme.

Toivon todella, että kokemusohjaus löytää tulevaisuudessa oman, vakiintuneen paikkansa ja mahdollisimman moni asiakas saa mahdollisuuden kokea ja hyötyä kokemusohjauksen asiakaslähtöisestä työskentelystä ja kokemusohjaajan rinnalla kulkemisesta.

 

Anne Pulkkinen, sosiaalityöntekijä

Blogi julkaistu myös Pro Sos -hankkeen www-sivuilla.

 

LÄHTEET

Piiroinen, M. 2017. Kokemusohjaus mielenterveys- ja päihdetyön työmuotona. Valtakunnalliset sosiaalityönpäivät 25.-26.1.2017. Lahti. PowerPoint –esitys.
http://paijathameensosiaalityo.pbworks.com/w/file/fetch/114730273/4_Kokemusohjaajatoiminta_Piiroinen.pdf

Kategoria(t): Yleinen | Kommentoi

Lapsissa ja nuorissa on HuuMa – tartumme tähän nyt!

Päihteistä keskusteleminen on arkipäiväistynyt nuorten ja jo lasten keskuudessa. Puhuimme nuorten huumeidenkäytöstä juuri HuuMa-hankkeen POP UP hankekahveilla suuren toimijamäärän kanssa. Huumeidenkäytön ehkäisyyn tarvitaan tietoa, taitoa, asennetta, vaihtoehtoista toimintaa, suojatekijöitä ja varhaisempaa tunnistamista ja puuttumista. Ja oppimista. Jatkuvaa yhdessä oppimista.

HuuMa on juuri alkanut kolmivuotinen 31.10.2021 päättyvä Terveyden edistämisen määrärahalla toimiva nuorten huumeidenkäytön ehkäisemiseen tähtäävä hanke Päijät-Hämeessä (mukaan lukien Iitissä), Myrskylässä ja Pukkilassa. Hanketta hallinnoi Sosiaalialan osaamiskeskus Verso -liikelaitos (PHHYKY) ja osatoteuttajana mukana on Lahden ammattikorkeakoulu. Muita yhteistyökumppaneita ovat kaikki alueen kunnat, PHHYKY ja suuri joukko ensimmäisen ja kolmannen sektorin toimijoita. Mukaan on olennaista saada myös tärkeä neljäs sektori eli perheet.

Päihdekulttuurin muutokseen on reagoitava

Miksi Päijät-Hämeessä halutaan kehittää erityisesti huumeidenkäyttöä ehkäisevää työtä? Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ennakointitutkimuksen mukaan kannabiksen käytön odotetaan kasvavan vahvasti. Syynä arkipäiväistymiseen pidetään kannabiksen hankinnan helppoutta ja yhteiskunnan sallivampaa asennetta. Kannabiksesta on tulossa hyväksyttävämpi vaihtoehto alkoholin rinnalle. Päijäthämäläiset toimijat ovat huomanneet asenneilmaston lieventymisen, myös kasvattajilla. Ehkäisevän päihdetyön on muututtava päihteidenkäyttökulttuurin muuttuessa ja perinteisten työtapojen rinnalle on löydettävä uudenlaisia tapoja tavoittaa lapset, nuoret, vanhemmat ja toimijat. Hankekahveilla todettiin muutamaan otteeseen, että maailma kulkee edellä ja tieto tulee liian perässä.

POP2e

Lasten ja nuorten huumekokeilujen ja käytön lisääntyminen näkyy toimijoiden arkityössä ja vaatii työn jämäköittämistä ja ihmisten liittymistä yhteen. Oikeanlaista tietoa tarvitaan käyttöön ajantasaisemmin ja toimintamallien tehokkuutta on arvioitava. Lasten ja nuorten lähelle tarvitaan aikuisia, yhteisöjä, tietoa ja tekemistä. Huumekokeilut ja käyttö on myös tunnistettava ja pysäytettävä varhaisin interventioin. HuuMa kiinnittyy toimijoiden tekemään edistävään ja ehkäisevään työhön ja toisiin käynnissä oleviin hankkeisiin sekä LAPE-työhön. Kehittämistyön aikana opittua muotoillaan kolmen vuoden aikana kansallisestikin hyödynnettävissä olevaksi konseptiksi, joka toimii niin kunta- kuin maakuntatasolla. Siihen sisältyy yhteiseen tietoon ja tiedolla johtamiseen, suunnitteluun, toimintaan ja arviointiin liittyviä osia. Kantavana ajatuksena on se, että hyvinvointi syntyy arjessa ja yhteisöjen merkitys on erityisen suuri. Hyvinvointi yksistään ei kuitenkaan estä huumekokeiluja. Huumaavia aineita käytetään menestyvienkin nuorten piireissä esimerkiksi suoritusten parantamiseen ja juhlimiseen ilman krapulaa. On löydettävä vaikuttavia tapoja tavoittaa kaikkia lapsia ja nuoria niiden viestien kanssa, joita haluamme välittää.

Mitä oikeastaan tiedämme?

Yksittäiset kokemukset, tilastot ja tutkimukset tai paikkatieto ovat palapelin palasia, joista meidän tulee yhdessä koota kuva todellisuudesta. HuuMassa tavoitteena on muodostaa yhteistä nuorilähtöistä tietoa työn pohjaksi. Kunnat rakentavat toimintansa valtiolta tulevan ohjauksen pohjalta. Kulmakivinä ovat koulutetut ammattilaiset muun muassa kouluissa, nuoriso- ja vapaa-aikatoimessa, sosiaali- ja terveydenhuollossa, ja toimijat kolmannella sektorilla. Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa paikalliset tilastot, arkityöstä tulevat kokemukset ja tuntemus lasten, nuorten ja perheiden tarpeista ja tahdosta alkavat elää ja tuottaa toimintaa. Tässä meidän on muistettava nähdä ja kuulla nuoret ja perheet! Toimintakulttuuria on herätettävä yhteiseksi – yhteisöllisyys suojaa, ja mahdollistaa nopeamman ja varmemman huomaamisen ja tunnistamisen.

Nuoret haastavat aikuisia tiedolla  ja faktapuheessa tulisikin nostaa esiin vaikutukset juuri kehittyvään nuoreen sekä se, miten vaikutukset näkyvät elämässä lyhyellä aikajänteellä: tänään, huomenna, ensi viikolla. Vaaroista puhuminen ei aina auta silloin kun haitat eivät vielä näy elämässä. Tietoa tarvitsevat myös vanhemmat ja toimijat. Kahveilla nousi esiin myös tarve avata sitä mitä pitää puhua ja kenelle? Pitääkö käyttää tuntosarvia vai puhua, kun huomataan, että aihe kiinnostaa? Pitäisikö toimia systemaattisemmin?

Hankekahveilla puhuttiin siitä, että nuorten vellovaa käytäväpuhetta kouluissa kunnolla kuuntelemalla pääsisi perille siitä, mitä nuorten keskuudessa tapahtuu. Samoin sosiaalisessa mediassa tapahtuu paljon. Lapset ja nuoret omaksuvat tietoa netistä ja kavereiltaan. Netistä ja kavereilta hankitaan myös huumeita. Mitä me aikuiset voisimme tarjota?

POP2f

Lapset ja nuoret tarvitsevat turvallisia frustraation kokemuksia. Puuttuminen pieniin asioihin ehkäisee sitä, että pitäisi puuttua myöhemmin isompiin asioihin. Pääsääntöisesti nuoret kokevat rajojen puutteen välittämisen puutteeksi. Avoin ja luotettava ilmapiiri kotona on merkittävä suojatekijä. Lapset ja nuoret tarvitsevat ennen kaikkea apua suuren tietomäärän jäsentämiseen ja läheisten auktoriteettien asettamia turvallisia rajoja. Tätä varten on lisättävä aikuisten uskallusta ja keinoja puhua myös huumausaineista. Niitä voidaan lisätä oikealla tiedolla ja monialaisen kumppanuuden tuomalla turvalla. Puheeksi ottamisen tulisi olla luontaista: asiaan tarttuminen, eteenpäin saattaminen – auttaen. Monesti luontevuus karttuu kokemusten myötä ja havahduttavaa puuttumista olisi hyvä harjoitella.

Jotenkin eksyksissä

Reflektointi ja jatkuva arviointi ovat oleellinen osa laadukkaan toiminnan kokonaisuutta. Pohdimme POP UP hankekahveilla kohtaamisiamme huumeita kokeilleiden tai käyttäneiden nuorten kanssa. Mitä näistä nuorista oli jäänyt mieleen? Toimijat pohtivat, että kokeilija tai käyttäjä voi olla millainen vaan. Hän voi pärjätä koulussa, harrastaa, käyttäytyä sääntöjen mukaisesti, tulla huolehtivasta perheestä – tai sitten ei. Osa tuntuu kaipaavan jotain jännittävää, tai on jotenkin eksyksissä, osalla on vaikeaa sanoa mistä haaveilee. Voi olla rajattomuutta ja harkintakyvyn puutetta, voi puuttua uskallusta sanoa ei. Joillain viihdekäyttö on lähtenyt käsistä, on elämänhallinnan pulmia. Monella on taustalla tupakointia ja alkoholikokeiluja, osalla rikkonainen perhe tai muuta huolta. Monen kohdalla on tullut tunne, että tärkeänä olemisen tai kuulluksi tulemisen kokemusta puuttuu. Osalla on väljyyttä kotisäännöissä ja liikaa joustoa, vanhemmat voivat olla pois kartalta. Monen kohdalla miettii, että täytetäänkö huumeella jotain tarvetta, mikä on jäänyt täyttymättä. Osan kohdalla riski on tunnistettu jo alakoulussa. Niin varhain tunnistettaessa ja puututtaessa kuin korjaavaa työtä tehdessä, tulisi samalla arvioida miten ongelmat tai vajeet olisi voinut nähdä aikaisemmin. Miten voisi tehdä tuloksellisempaa ehkäisevää työtä. Jokaisella nuorten huumeidenkäytön kanssa jollain tapaa kohdakkain joutuvalla on mahdollisuus myöhemmin hyödyntää kerryttämäänsä kokemustietoa. Se vaatii aitoa kohtaamista, kysymistä, kuulemista ja oppimista siinä hetkessä.

Tarvitsemme koteja, ja kaverien koteja, ja hyviä vaihtoehtoja

Kuinka hyvät verkostot toimijoilla on toisiinsa? Ovatko lapset, nuoret ja vanhemmat toimijoita? Osaammeko ja jaksammeko me kaiken keskellä ohjata lapsia ja nuoria vaihtoehtoisen toiminnan pariin ennen kuin tunnistamme riskejä? Entä silloin kun tunnistamme? Onko kiinnostavia vaihtoehtoja tarjolla? Meidän on tunnettava nuoret ja tiedettävä mitä heidän elämässään tapahtuu ja mistä he kiinnostuvat. Tarvitsemme yhteistä tietoa, yhteistä tekemistä. Ennen kaikkea tarvitsemme koteja, omia ja kavereiden tai sukulaisten: lämmintä ruokaa, kiireetöntä hetkeä, jotain mihin luottaa, jotain mistä ponnistaa ja mihin palata.

 

 

Anne-Marie Haavisto, projektipäällikkö

HuuMa – Päijät-Häme, huumeeton maakunta -hanke

 

Anne-Marie HuuMa-hanke Päijät-Häme facebookissa https://www.facebook.com/profile.php?id=100017378526210

Hankkeen sivut Innokylässä: https://www.innokyla.fi/web/hanke8306550

Hankkeen sivu PHHYKY:n Verson sivuilla: https://www.phhyky.fi/fi/yhtyma/verso/kehittamishankkeet/huuma-paijat-hame-huumeeton-maakunta/

Kategoria(t): Yleinen | Kommentoi

Yhteistä työtä lapsen asiassa – case-kiertueella kuului moniääninen keskustelu!

Pohdimme opiskeluhuollon ja oppimisen työn yhteistyöryhmän puheenjohtajan Eija Kinnusen kanssa kuluneen vuoden poissaoloihin liittyvää case-kiertuetta ja monialaisen työn kehittämistä. LAPE:ssa on kehitetty monialaista yhteistä työtä niin koulu- kuin perhekeskusympäristössä. Kehittäjäryhmässä mietittiin erityisesti yhteistä työtä lapsen asiassa. Tarkastelupisteeksi otettiin yhteinen työ koulupoissaoloihin liittyen, koska poissaolot näkyvät selvästi eri toimijoiden työssä. Poissaoloihin liittyvässä työssä muodostuu paljon yhdyspintoja eri toimijoiden välille ja suhteessa lapseen. Pohjaa kehittämistyöhön saatiin kuntien kehittämistyöstä ja Sofia Jokelan ja Jenni Välitalon sosionomi YAMK-opinnäytetyöprosessista. Kehittäjäryhmässä pohdittiin sitä, miten poissaolot näkyvät eri ihmisten työssä ja millaisia haasteita puuttumisessa on. Yhdessä mietittiin mitä pitäisi tehdä. Ryhmässä käytiin läpi kokonaisuudessaan sitä prosessia, jossa opettaja lähtee puuttumaan poissaoloon, oppilaan kanssa, perheen kanssa, konsultoiden ja monialaisessa asiantuntijaryhmässä. Yhdessä käytiin läpi kohtaamiseen liittyviä asioita. Kehittämistyössä päädyttiin kokoamaan runko monialaisen asiantuntijaryhmän kokoontumiselle ja kirjoittamaan näkyväksi eri toimijoiden rooleja palaverissa. Lisäksi tehtiin ohjeistus hyvän yhteydenoton tai lastensuojeluilmoituksen tekemiseen. Osana kehittämistä harjoiteltiin yhteistä keskustelua case-työskentelyn avulla. Case-työskentelyä tarjottiin myös kuntiin ja menetelmää on käytetty monialaisissa tilaisuuksissa oppimisen apuna kohta yhdeksässä kunnassa.

Case-kiertue vieraili muun muassa Lahdessa, Hollolassa ja Padasjoella.

Case-työskentelyä voi käyttää koulutuksellisesti, kun halutaan käydä yhdessä keskustelua monialaisen asiantuntijaryhmän prosessista, tässä tapauksessa poissaoloihin puuttumisesta tai oppilaan kohtaamisen merkityksestä. Caseja on tehty kuitenkin myös toisenlaisilla sisällöillä ja eri ikäisistä lapsista. Työskentely sopii myös tiimissä, verkostoissa, opettajainkokouksessa tai opiskeluhuoltoryhmän kokouksessa käytettäväksi. Erästä casekertomusta testattiin menestyksekkäästi nepsy-osaajaverkoston tapaamisessa ja kertomuksesta nousi paljon keskustelua ja ratkaisuja.

Suunnittelemassamme case-työskentelyssä pohditaan ja keskustellaan dialogissa tarinamuotoon kirjoitetusta casesta. Tavoitteena on avata poissaoloihin puuttumisen prosessia, joka tarinassa johtaa monialaisen asiantuntijaryhmän muodostamiseen. Yhteisessä keskustelussa havainnoidaan tarinaa ja sen henkilöitä, ja muodostetaan yhteisiä käsityksiä siitä, mitä lapsen tilanteessa ja elämässä tapahtuu ja miten lasta ja hänen perhettään voisi tukea. On oleellista muistaa, että asiantuntijuutta on paitsi ammattilaisilla mutta myös muilla toimijoilla, lapsilla ja perheillä.

Koulun ja opiskeluhuoltopalvelujen väen sekä sosiaalipalvelujen ja psykososiaalisten palvelujen yhteinen keskustelu oli merkityksellistä. Mukana oli väkeä myös esiopetuksesta, varhaiskasvatuksesta ja koulunuorisotyön lisäksi muistakin nuorisopalveluista kunnasta riippuen. Keskustelu casejen parissa oli moniäänistä ja oli kiinnostavaa, miten mukana olleiden ihmisten vaihtuessa casesta tehdyt huomiot saivat eri merkityksiä. Työskentelyn avulla toimijat ovat voineet tutustua toisiinsa ja käydä monialaista keskustelua läpi niin, että paikalla on voinut olla keitä vaan lasten asioissa työskenteleviä, nuoria ja vanhempia eläytymässä Liisan ja hänen perheensä tarinaan.

Case-työskentelyjä vedettiin yhdeksässä kunnassa, yhteensä yksitoista tilaisuutta. Toteutustavat riippuivat kunnasta. Joissain tilaisuuksissa oli suuri määrä työskentelyyn osallistuneita sekä yleisöä, toiset olivat pienempiä. Kaikissa tilaisuuksissa havainnoitiin 7.-luokkalaisen Liisan tarinaa ja joissain kunnissa syvennyttiin lisäksi hänen pikkuveljensä Voiton tarinaan. Työskentelevänä ryhmänä yleisön edessä oli joukko asiantuntijoita, jotka voisivat jollain tavalla olla mukana Liisan asiassa: esi/luokanopettajia tai luokanvalvojia, rehtoreita, erityisopettajia, opinto-ohjaajia, koulunkäynnin ohjaajia, nuorisotyöntekijöitä, kuraattoreita, psykologeja, terveydenhoitajia, lääkäreitä ja lisäksi sosiaalihuoltolain sekä lastensuojelulain mukaisten palvelujen sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliohjaajia, perhetyöntekijä ja psykiatrisia sairaanhoitajia ja psykologeja lasten ja nuorten psykososiaalisista palveluista. Muutama vanhempi ja oppilas olivat myös osallistumassa. Työskentelevää ryhmää pyydettiin havainnoimaan tarinaa ja sen henkilöjen toimintaa ja tuomaan esille huomioitaan. Tarina eteni aina kappaleen matkaa kerrallaan ja usein ryhmä havaitsi jo alkuvaiheessa asioita, jotka myöhemmin osoittautuvat paikkaansa pitäviksi. Moniääninen keskustelu oli sykähdyttävää.

Meillä on oppilashuoltoryhmissä valtava määrä asiantuntemusta ja osaamista. Muistammeko aina tämän? Usein kuulee sanottavan, että kouluille tarvittaisiin eri ammattilaisia lisää, tai että lasten ja nuorten pitäisi saada paremmin apua koulun ulkopuolelta. Oppilashuoltoryhmän jäsenten ajatuksia kuunnellessa ja vuorovaikutusta katsellessa ajattelee kuitenkin, että ihmisillä pitäisi olla enemmän luottamusta omaan ammattitaitoonsa ja osaamiseensa.

20180912_165414

Iitissä opettajat ja muu henkilökunta osallistuivat keskusteluun tiiviisti.

Tilaisuuksia vetäessä ja seuratessa heräsi paljon ajatuksia ja useamman kerran mennyt iho kananlihalle. On aina yhtä huikaisevaa kokea se, kun tehdään empaattisesti huomioita lapsesta ja iso joukko ihmisiä hakeutuu yksi ihminen kerrallaan yhteiseen ääneen lapsen asiassa. Liisasta maalailtiin monenlaisia kuvia, mutta yhteistä oli ymmärrys siitä, että kuvan Liisalla on monenlaista kuormitusta, tarvetta konkreettiselle avulle ja halua löytää joku luotettava ihminen, jonka kanssa testata sitä, voisiko vaikeista asioista kertoa ja selvittää miten niihin saisi apua. Mallia tehdessä kehittäjäryhmässä pohdittiin empaattisen kuvailun käsitettä ja tuntui hyvältä kuulla, millä sanoilla ja sävyillä Liisaa lähdettiin kuvaamaan caseissa siitäkin huolimatta, että Liisa salaili asioita ja jopa vääristeli totuutta. Myös vanhemmista päästiin puhumaan empaattisesti. Kertomuksen edetessä vanhempien tavasta toimia löydettiin hienoja asioita.

Case-työskentelyä Liisan tarinan parissa harjoiteltiin ja casea testattiin kerran monialaisessa kehittäjäryhmässämme. Case-kertomusta käsiteltiin ennen kuntien tilaisuuksia myös kahdessa kokemusasiantuntijoiden työpajassa. Sosionomiopiskelijat Vilma Ranta ja Hanna Silventoinen toivat opinnäytetyössään monialaisen asiantuntijaryhmän kehittämiseen nuorten ääntä. Liisan tarinaa käsiteltiin kahdessa kokemusasiantuntijanuorten työpajassa, jotka järjestettiin Kanervikon koululla ja Pienryhmäkoti Jaloversossa. Kokemusasiantuntijanuorilla oli paljon kokemusta monialaisista palavereista heidän asioissaan. Erityisesti tytöt pystyivät samaistumaan Liisan tarinaan hyvin. Nuorten kokemukset tulivat työskentelyssä vahvasti esiin ja heillä oli paljon ajatuksia siitä, miksi Liisan tarinassa tapahtui mitä tapahtui ja miksi Liisa toimi kuten hän toimi. Kokemusasiantuntijat toivat esille seikkoja, jotka voivat estää tai vaikeuttaa asioista puhumista esimerkiksi kotona, he puhuivat luottamuksen merkityksestä ja siitä, etteivät aikuiset saa luovuttaa nuoren suhteen vaan pitää kysyä rauhassa uudelleen vaikka nuori sanoisi kaiken olevan hyvin. He puhuivat välittämisestä, pelkäämisestä, kiusaamisesta, kavereiden auttamisesta, perheestä, vuorovaikutuksesta, yhteisestä ajasta, kohtaamisesta ja taas kerran aikuisen tehtävästä auttaa. Niille nuorille, joilla nyt oli positiivisia kokemuksia palavereista ja kertomisesta, ei ollut alkuun välttämättä ollut helppoa uskaltaa puhua. Rauhassa eteneminen ja myönteiset kokemukset olivat kuitenkin vahvistaneet luottamusta ja nyt he halusivat kannustaa muitakin nuoria luottamaan. Työpajoissa oli myös nuoria, joilla oli kokemuksia siitä, etteivät tulleet kuulluksi ennen kuin joku aikuinen oli todentanut tai vahvistanut heidän kertomansa. Näillä nuorilla oli myös kokemuksia siitä, ettei apua ollut saanut.

Poissaoloihin liittyvään kehittämistyöhön saatiin panostusta Hanna Silventoisen ja Vilma Rannan sekä Jenni Välitalon ja Sofia Jokelan (vas.) opinnäytetyöprosesseista.

Sykähdyttävää oli kuulla se, miten case-työskentelyihin kunnissa osallistuneet nuoret toivat esille aivan samoja asioita kuin kokemusasiantuntijanuoret. Mikä hienointa, kuulijat selvästi höristivät korviaan nuorten alkaessa puhua. Nuoret tavoittivat sen, miten nuorta kannattaisi lähestyä, miten kannattaisi ”kysyy ensin jotain, mikä ihan hädin tuskin edes liittyy koko asiaan”, miten ei saisi heti uskoa, että kiusaaminen on loppunut, miten pitäisi tukea nuorta siinä, että antaisi aikuisten auttaa kavereita sen sijaan, että nuori jäisi yksin asian kanssa. Nuoret toivat esille perheen merkityksen, yhteisen ajan, tekemisen ja vuorovaikutuksen merkityksen. He pohtivat, että jotain on vialla, kun kotona ei enempää huomata, ja miettivät, ettei vanhempia halua aina kuormittaa.

Yhteistä työtä meidän on tehtävä esimerkiksi silloin, kun koko perhe on tuen tarpeessa tai kun Liisa tarvitsee vankempaa psyykkistä tukea. Näissä tilanteissa on oleellista, että välitämme kaiken tiedon eteenpäin ja jatkamme Liisan tukemista niillä keinoilla, jotka arjessa on käytettävissä. Pysäyttävää oli se, miten erilaisiin ratkaisuihin Liisan kohdalla päädyttiin. Kun yksi Liisa toimitettiin kiireesti hoitoon, niin toinen selvisi koulun tukitoimien avulla eteenpäin. Yhteinen tieto muodostuu aina ihmisten välillä ja kulloisessakin vuorovaikutuksessa. Toki erilaisiin ratkaisuihin päätyminen osittain johtuu siitä, että vuorovaikutus aidon Liisan kanssa jää casetyöskentelyssä puuttumaan. Oikeassa lapsen ja perheen kohtaamisessa vuorovaikutus ja intuitio vaikuttavat paljon. Kun olemme yhteydessä toiseen, kohtaamme hänet tavalla, jossa vuorovaikutuksessa siirtyy myös paljon sanatonta. Hyvän vuorovaikutuksen kehään syntyy luottamus toista kohtaan. Case-työskentelyssä on mahdollisuus päästä käsiksi intuitioon, mutta koska oikeaa vuorovaikutusta ei synny, on mahdotonta tarkasti sanoa, miten kunkin yksittäisen lapsen asiassa todellisuudessa edettäisi.

Tieto Liisan viiltelystä hiljensi katsomon ja ehkä jossain määrin myös asiantuntijat. Muistammeko aina selvittää tilanteen riittävän hyvin, ennen kuin painamme paniikkinappulaa? Tässäkin luottamus koulun monialaiseen asiantuntijajoukkoon on tärkeää: meillä on jokaisella koululla ihmisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin asiantuntijoita töissä ja heillä puolestaan tieto konsultaatiomahdollisuuksista, silloin kun oma asiantuntemus ei riitä. Jokaisen opettajan ei tarvitse tietää nuorisopsykiatrian tai perheneuvolan toimintaperiaatteita, terveydenhoitaja ja psykologi tietävät. Kaikkien opettajien ei tarvitse tuntea sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain eroavaisuuksia, kuraattori kyllä tuntee. Tärkeää on luottamus ja osaamisen jakaminen: tämä monialainen osaaminen on kouluyhteisön yhteistä omaisuutta.

Liisan tarinaa yhdessä havainnoitaessa tärkeinä asioina nousivat kohtaaminen, konsultointi, kokonaisuuden huomioiminen, yhteinen työ ja konkreettiset tavat auttaa. Paljon puhuttiin ennaltaehkäisevästä työstä ja varhaisesta tuesta. Kokemusasiantuntijanuoret puhuivat paljon kohtaamisesta, ajan antamisesta ja vakavasti ottamisesta sekä koko perheen vuorovaikutuksen tukemisesta. Tärkeäksi nousi myös konkreettisen avun ja tuen merkitys. Mitä voimme konkreettisesti koulussa tehdä, entä vaikka sosiaalipalveluissa tai psykososiaalisella puolella? Erityisesti koulun arkiset tukikeinot helpottavat osaltaan tilannetta nopeasti ja tilanteen paheneminen voidaan ehkäistä. Lapsella on monta toimintaympäristöä, joissa hän elää: koulu, päiväkoti tai oma koti, ehkä sijoituspaikka. Mutta lapsi elää myös suhteessa itseensä ja toisiin: vanhempiinsa, opettajiinsa, kavereihin ja työntekijöihinsä. Eri toimintaympäristöjen ymmärrystä tarvitaan.

Hyvä monialainen tapaaminen on valmisteltu etukäteen ja jokainen osallistuja tietää roolinsa. Nuoret ja kokemusasiantuntijanuoret toivat esille monesti sen, että heille on tärkeää tietää mitä yhdessä puhutaan ja millä sanoilla, ja pohtia aikuisen kanssa sitä, miten heidän sanomisiinsa reagoidaan. Harjoittelu tai neuvottelun pohtiminen ennakkoon lisää luottamusta ja varmistaa sen, että nuoren ajatukset tulevat kuulluksi. Tarvittaessa vaikka toisen suulla. Vuorovaikutus paikallaolijoiden välillä syntyy kuitenkin aina kussakin ainutlaatuisessa hetkessä. Monialaisessa asiantuntijaryhmässä on mahdollisuus hyödyntää monialaisesti kerättävää tietoa tarjottavien tukitoimien pohjaksi. Tietoa voidaan saada keskusteluista, dokumenteista, tutkimuksista, selvityksistä, arvioista ja kartoituksista. Asiantuntijaryhmän vastuuhenkilön on kirjattava ryhmän toimintatavoitteiden kannalta välttämättömät opiskelijaa koskevat tiedot opiskeluhuoltokertomukseen. Myös muut asiantuntijaryhmän jäsenet voivat tehdä tällaisia kirjauksia salassapitovelvoitteiden estämättä.

Kaikissa puheenvuoroissa oli viisautta, mutta mieleen jäi erityisesti se, miten rehtori muistutti oppilaan voimavaroista, psykologi varoitti tulkitsemasta liian vähäisen tiedon pohjalta, kuraattori mietti järjestöyhteistyön mahdollisuuksia, erityisopettaja tarjoutui antamaan tukea, jotta rästitehtävät saadaan tehtyä ja koulunuorisotyöntekijä toi esille keskinäisen luottamuksen merkitystä: kaikkien ei tarvitse olla mukana neuvottelussa, voin luottaa siihen, että tieto siirtyy tarvittaessa. Pohdimmeko aina riittävän tarkasti monialaisen asiantuntijaryhmän kokoonpanoa? Keiden on tarkoituksenmukaista olla nimenomaan vanhempien kohtaamisessa mukana? Vaikka erityisopettaja työskentelisi Liisan kanssa, riittäisikö huoltajien tapaamiseen luokanvalvoja? Vaikka Liisalla olisi mielenterveyspulmaa, olisiko kuraattori Liisalle ennestään tuttuna paikalla ja psykologi vain konsultoivassa roolissa? Tämä johtaa miettimään sitä, hyödynnämmekö riittävästi keskinäisen konsultaation mahdollisuuksia. Nyt kun terveydenhoitajien ohella myös kuraattorit ja psykologit työskentelevät kokopäiväisesti kouluilla ja viestintävälineitä on runsaasti käytössä, on aina mahdollista pohtia asioita yhdessä.heinola

Heinolassa ja viidellä muulla paikkakunnalla oli nuoria osallistumassa.

Monialaisessa asiantuntijaryhmässä on kyse lapsen asian äärelle pysähtymisestä ja koulun tavasta tehdä monialaista arviointia, ei siitä, että kaikki oppilaan asiat käsiteltäisiin isolla joukolla. Ja mikä määrä tietoa koulussa onkaan käytettävissä! Wilmassa on Liisan oppimissuunnitelma ja tarkat tiedot poissaoloista, luokanvalvoja tapaa vanhempia vanhempainvarteissa, luokkien ryhmäytymispäivissä on ollut useita työntekijöitä, terveydenhoitajalla on historiatiedot neuvolasta alkaen. Koko ajan on mahdollista saada lisätietoa ja mikä hienointa niin monella tavalla tukea Liisan koulunkäyntiä. Tukihan voi koko luokkaan tai ryhmään kohdistuvana auttaa myös Liisaa ja yksilökohtaista tukeakin voi antaa niin moni koulussa. Koulun ulkopuolisilla yhteistyökumppaneilla ei tätä tietoa ja näitä monipuolisia tukimahdollisuuksia ole. Yhteinen työ onkin lapsen näkemistä yhdessä ja oman toiminnan näkemistä osana yhteistä työtä. Muistammeko miettiä myös palvelujen tarjoamisen lisäksi kohdata lapsen joka päivä, kysyä mitä kuuluu ja miten menee? Tätä kyselivät case-työskentelyihin osallistuneiden lisäksi nuoret.

Mitä sitten tapahtuu, kun monialainen asiantuntijaryhmä on koottu yhdessä nuoren tai lapsen ja hänen perheensä kanssa? Neuvottelulle varataan hyvä aika ja tila, jotka tukevat kiireettömyyden tuntua. Ihmiset saapuvat paikalle ajoissa ja rauhallisina, kättelevät ja luovat lämpimän, hyvän ilmapiirin. Paikallaolijat esittelevät itsensä, roolinsa ja tehtävänsä ja tapaamiselle sovitaan aikataulu ja vastuuhenkilö, joka kirjaa käydyt asiat opiskeluhuoltokertomukseen. Opiskeluhuoltokertomuksen rakenne on hyvä käydä läpi alussa.

Se, jolla huoli herännyt, esittelee lyhyesti, miksi ollaan koolla. Eri toimijat, vanhemmat ja lapsi kertovat hyvin sujuvista asioista ja voimavaroista sekä asioista, joihin toivoisivat ratkaisuja. Yhdessä ollaan lapsen asian äärellä. On tärkeää, että lapsen ja vanhempien ajatukset tulevat kuulluksi ja kaikki pääsevät osallistumaan. Neuvottelusta sopinut työntekijä on jo valmistellut tapaamista etukäteen ja jutellut lapsen ja vanhempien kanssa siitä, mitä yhdessä olisi hyvä puhua. Olemassa oleva tieto jaetaan osallistujien kesken ja jos tarvetta on koulun ulkopuolisen avun tarpeen selvittämiselle, mietitään, tehdäänkö yhdessä yhteydenotto esimerkiksi sosiaalihuoltoon tai psykososiaalisiin palveluihin. Mahdolliset kartoitukset kootaan yhteen ja jos on tarpeen, uusista sovitaan. Yhdessä mietitään mikä on lapsen asian kannalta järkevää.

Olennaista on sopia siitä, miten jatketaan: kuka tekee mitäkin ja miten asioita voidaan jakaa yhdessä tehtäväksi. Jotta voidaan varmistua siitä, että lapsen asiassa edetään, sovitaan myös seurannasta ja siitä, koska kokoonnutaan uudestaan. On erittäin tärkeää päättää neuvottelu toiveikkaana. Osallistujilla pitää olla luottamusta siihen, että yhdessä sovitut asiat auttavat lasta. Lapsen ja perheen pitää voida lähteä neuvottelusta tuntien, että heitä on kuultu ja että asiat voivat mennä parempaan.

Parhaimmillaan monialainen asiantuntijaryhmä on moniääninen, terapeuttinen verkostokokous, jossa toteutuu yhdessä tietäminen ja jokaisen jäsenen kuulluksi tuleminen. Kaikkien tehtävänä on varmistaa erityisesti lapsen tai nuoren kuulluksi tuleminen. Parhaimmillaan monialaisessa asiantuntijaryhmässä toteutuu paitsi arviointi, myös hoidollisuus ja terapeuttisuus. Myönteisen ajattelun ylläpitäminen on jokaisen ammattilaisen vastuulla ja jokainen jäsen voi tuoda omaa osaamistaan esimerkiksi verkostotyöhön, vanhemmuuden tukemiseen tai auttamistyöhön liittyen, riippumatta ammattinimikkeestä.

Olen valmistautunut palaveriin miettimällä, mitä tahdon sanoa. Voin tarvita apua aikuisilta itseluottamuksen ja rohkeuden keräämiseen ennen palaveria. Olen kertomassa omia ajatuksiani, mielipiteitäni, kokemuksiani ja ehdotuksiani monialaisessa asiantuntijaryhmässä. Tarvittaessa minulla on joku minulle tärkeä henkilö auttamassa asioiden kertomisessa. On tärkeää, että paikalla on minulle joku merkityksellinen ihminen. On hyvä, että asiantuntijat pystyvät tulkitsemaan ilmeitäni ja eleitäni, jos en pysty jostain syystä tuottamaan sanallisesti asiaani. On tärkeää, että minulle annetaan mahdollisuus kertoa omista asioistani omalla tyylilläni. Voin tarvita tähän aikaa, joten annathan minun rauhassa miettiä mitä haluan sanoa ilman kiireen tuntua.

”Liisa 7lk.”

 

Anne-Marie Haavisto, projektisuunnittelija LAPE Päijät-Häme

Eija Kinnunen, opiskeluhuollon palvelupäällikkö, Lahti

Toimenpidesuositukset lapsiperhepalveluiden ja koulun välisen yhteistyön kehittämisen tueksi : Pitkittyneet koulupoissaolot yhteistyön lähtökohtana. Jokela, Sofia; Välitalo, Jenni (2018). https://www.theseus.fi/handle/10024/148430
Koulun monialaisen asiantuntijaryhmän kehittäminen : Työpajoihin osallistuneiden nuorten näkökulma osana kehittämistä. Ranta, Vilma; Silventoinen, Hanna (2018). http://www.theseus.fi/handle/10024/153368

 

 

Kategoria(t): Yleinen | Kommentoi

Liian vammainen?

Aktiivisena kansalaisena toimiminen ja omanlaisen elämän eläminen on meille monille arkipäivää erilaisten valintojen kautta. Entä, kun elämä määräytyykin vammaisena pitkälti sosiaali -ja terveydenhuollon palvelujen kautta? Miten käy mahdollisuuden valita ja toteuttaa menemistä, osallistumista ja työllistymistä siinä missä muillakin?

Lähdimme Pähee OTE-hankkeen toimesta Skotlantiin peilaamaan toimiamme kansalaisuuden teemassa. Halusimme vertailla, innostua ja saada malleja, joita muotoilla Päijät-Hämeen vammaispalveluihin. Toivoimme myös vahvistusta hankekokeiluille ja ideoita siihen, miten kokeilujen toimia kannattaa jatkaa.

enni

Skotlannin kartta onnistumiseen. Kuva Enni Ruuth

Skotlannin rosoinen, jopa lahtimainen, Glasgow:n kaupunki toimijoineen vakuutti meidät edelläkävijämaineensa mukaisella ajatuksellaan: ”Kukaan ei ole liian vammainen opiskelemaan tai työskentelemään. Kyse on vain ja ainoastaan oikeasta avusta ja tuesta oikeaan aikaan. ” Tämä vaatii asiakkaan kuulluksi tulemista.

Skotlannissa on kehitetty erilaisia keinoja selvittää asiakkaan tahtoa ja toiveita jo siksi, että yksittäisellä henkilöllä voi olla samanaikaisesti useita palveluntuottajia. Tuettu päätöksenteko mahdollistaa oman tahdon toteutumista myös vaikeimmin vammaisilla henkilöillä. Asiakkaiden omaisten, lähipiirin ja asuinalueen ihmisten osallistaminen asiakkaan valintojen tekemiseen ja toteuttamiseen on siellä erityisen onnistunutta. Henkilökohtaisen palvelun rakentamisessa niin sosiaali- kuin terveyspalvelujen yhteinen rahapussi on tarvittaessa käytössä.

Mitä sitten tekisimme voidaksemme mekin todeta, että kukaan ei ole liian vammainen? Meillä on osin käytössä samoja keinoja ja menetelmiä (mm. yksilökeskeinen elämänsuunnittelu, tuettu työllistäminen) kuin Skotlannissa. Olemme siis toimivalla tiellä. Tarvitsemme lisää osaamista kaikille, niin asiakkaille ja heidän lähipiirilleen kuin henkilöstölle tuetun päätöksenteon mahdollistamiseksi. Asiakkaiden osallistaminen palvelujen kehittäjiksi ja tekijöiksi yhdessä meidän ammattilaisten rinnalla on meille kaikille oppimisen paikka.

Tahdotaan me ammattilaisina mahdollistaa kansalaisuus kaikille. Lisätään asiakkaiden mahdollisuuksia tehdä valintoja ja päätöksiä, ja näin siirtyä samojen oikeuksien ja velvollisuuksien yhteiskuntaan. Käytetään rohkeammin palvelun kokoamisessa vertaistukea ja aitoja lähiympäristöjä sekä työpaikkoja, jotta asiakkaiden kuulumisen tunne yhteiskuntaan lisääntyy. Saisimmeko aikaan päijäthämäläistä tahtoa tähän ja erilaisia palvelukokonaisuuksia vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin?

 

Liian vammainen – ei kukaan!  Uskomme, että yhdessä kaikki on mahdollista – oikealla avulla ja oikea-aikaisella tuella.

 

Enni Ruuth, projektisuunnittelija

Pähee OTE-hanke

facebook.com/paheeote

@paheeote

Kategoria(t): Yleinen | Kommentoi