”Jännitin Heidin ensitapaamista. Olin jutellut sosiaalityöntekijäni Annen kanssa kokemusohjauksesta jo muutaman kerran, kunnes pitkään pohdittuani päätin uskaltaa katsoa tämän mahdollisuuden. Olin 54-vuotias, jatkuvien masennuskausien uuvuttama työtön, keski-ikäinen nainen. Hankala ajanjakso elämässäni oli jälleen selätetty ja olin aloittamassa kuntouttavaa työtoimintaa läheisessä kierrätyskeskuksessa. Uuden alku pelotti, mutta kaipasin jotakin muutosta elämäni ahtauteen. En keksinyt enää mitään syytä olla suostumatta.
Olimme sopineet ensimmäisen tapaamisen kirjaston kahvilaan. Anne ja Heidi vilkuttivat minulle kahvilan nurkkapöydästä ja istahdin kahvikupin kanssa heidän seurakseen. Tuntui oudolta, mutta hyvältä tavata täällä, pois sosiaalitoimiston virallisilta, kalpeilta käytäviltä. Toivoin, etteivät naiset huomaisi käteni vapinaa hörppiessäni maitokahviani.
Heidi tuntui heti kummallisella tavalla tutulta. Alkurupattelujen jälkeen hän kertoi itsestään ja toiminnastaan kokemusohjaajana. Ihmettelin, miten vaivattomasti ja avoimesti hän mainitsi omasta kamppailustaan Herra Skitsofrenian kanssa, mikä tällä hetkellä oli hyvin hallinnassa. Kokemusohjaajana hän oli toiminut jo pari vuotta.
Heidi kysyi minulta toiveitani ohjauksen suhteen. Olin hämmentynyt. Kysymys tuntui vaikealta enkä ollut sitä vielä syvemmin miettinyt. Heidin rohkaiseva hymy ja kevyt puristus kämmenselälleni helpottivat vaivautunutta oloani. Keskustelumme päätyttyä olimme sopineet, että kävisimme yhdessä Heidin kanssa tutustumassa kierrätyskeskukseen, jossa minun oli tarkoitus aloittaa kuntouttava työtoiminta. Sovimme myös, että kävisimme tutustumassa yhdessä paikallisen mielenterveystuki ry:n toimipisteeseen, Aatokseen, missä olin joskus aikoinaan käynytkin. Silloin en ollut kokenut sitä itselleni omaksi paikakseni.
Kuva: Tiina Hämäläinen
Alkutapaamisestamme on kulunut yli puoli vuotta. Tuntuu, kuin siitä olisi paljon kauemmin. Tutustuminen Heidiin on ollut minulle ja toipumiselleni tärkeää. Heidin myötä olen rohkaistunut kotini ulkopuoliseen elämään. Aatoksesta olen löytänyt kirjoittamisen kiehtovan maailman. Käyn myös kerran viikossa lenkillä Aatoksen Sportti –ryhmän kanssa. Kuntouttavan työtoiminnan jälkeen ilmoittauduin Heidin rohkaisemana seurakunnan ystävätoiminnan vapaaehtoiskurssille. Ehkäpä voisin toimia vielä joskus ulkoiluapuna yksinäiselle vanhukselle. Tulisi itsekin lähdettyä säännöllisesti ulos lenkkeilemään.
Keskustelut Heidin kanssa ovat olleet minulle todella tärkeitä ja rohkaisevia. Itse mielenterveysongelmia kokeneena hän ymmärtää puolesta sanasta, kun minulla on hankalia päiviä. Kun on vaikea nousta sängystä ja nähdä valoa tunnelin päässä. Kun musertava paino rinnan päällä ei ota lähteäkseen. Tai kun tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta kohdata muita ihmisiä, ja haluaisi vain hautautua oman kammionsa syvyyksiin. Heidin rohkaisemana olen oppinut siedättämään pelkojani, menemään niitä kohti. Kävelemään, edes verkkaisesti, vaikka jalat painavat tonnin. Kohtaamaan toisia, vaikka tekisi mieli juosta karkuun. Ennen kaikkea, pikkuhiljaa, uskaltautua tulla yhä näkyvämmäksi monine puolineni.
Heidin kokemukset ja toipuminen vaikeasta sairaudesta monine ylä- ja alamäkineen ovat valaneet minuun toivoa. Ehkä elämäni ei sittenkään tarvitse olla ennalta määrätty ahdistuksista ja masennuksista kärsivän, työttömän ja elämäänsä katkeroituneen vanhenevan naisen harmaan kohmelo kohtalo. Minussa on muutakin kuin kyvyttömyys tehdä kokopäiväistä työtä. Olen muutakin kuin masennus tai ahdistushäiriö. Olen ihminen, jossa uinuu vielä löytämättömiä uusia alkuja. Joka nauttii luonnon karusta kauneudesta, sen syvistä varjoista ja kirkkaasta valosta. Joka uskaltautuu nauramaan toisten kanssa, rohkaisemaan muita ja tulemaan itse rohkaistuksi. Joka ei vielä vuosi sitten voinut kuvitellakaan patikoivansa reppu selässä toisten kanssa luonnosta nauttien ja nuotiolla nokipannukahvia keitellen.
Yhteinen matkamme Heidin kanssa on päättymässä. Ymmärrän, että on muitakin, jotka hyötyvät kokemusohjauksesta. Ja sitä voin todellakin lämmöllä suositella. Ainakin minä olen saanut sitä kautta elämääni rohkeutta ja uutta sisältöä. Ehkä monen mielestä pieniä askelia, mutta tuntuvat harppauksilta minulle. Koen suurta haikeutta, pelkoakin. Tiedän, että vaikeita aikoja tulee, myös niitä sysimustia. Mutta näen nyt kirkkaammin, että niistä voi selvitä. Yksin ei tarvitse yrittää pärjätä. Olen kokenut vertaisuuden voiman ja tutustunut muihin, jotka kamppailevat erilaisten haasteiden kanssa elämässään. Ja onneksi Heidikin on luvannut, että voin Annen kautta ottaa häneen yhteyttä, jos siltä tuntuu.
Olen kiitollinen. Heidin sanoja lainaten ajattelen: minunkin sairauteni tuntuisi turhalta, ellen voisi käyttää sitä vielä jonain päivänä, jollakin tavalla, toisten hyväksi.”
Saila, kuvitteellinen sosiaalityön ja kokemusohjauksen asiakas
kirjoittanut
Tiina Hämäläinen, projektikoordinaattori
PRO SOS -hanke, Sosiaalialan osaamiskeskus Verso
Kokemusohjaus on työmuoto, joka tehostaa ja täydentää ammattilaisen työskentelyä mielenterveys-, päihde- ja sosiaalityössä.
Kokemusohjausta pilotoidaan, kehitetään ja mallinnetaan aikuissosiaalityössä PRO SOS -hankkeessa Päijät-Hämeessä. Hanke päättyy vuoden 2018 lopussa.
Sosiaalialan osaamiskeskus Verso 